
- Olet täällä: Etusivu »
Tukisukat ja hoitosukat
Meiltä laadukkaat hoitosukat eli kompressiosukat ja tukisukat töihin ja vapaalle turvotusta helpottamaan
Tukisukat vähentävät jalkojen turvotusta ja helpottavat rasituksesta tai paikallaan olosta johtuvia kiputiloja. Tukisukan avulla laskimoverenkierto laskee, ja ne sopivat avuksi arkeen ja juhlaan monille ihmisille. Lisäksi tukisukat soveltuvat mainiosti töihin esimerkiksi seisomatyötä tekevälle, pitkään paikallaan istuvalle ja etätyöläiselle – sekä myös paljon liikkuvalle.
Tukisukat tarjoavat lievää tukea ja paineen jakoa jaloille, kun taas lääkinnälliset kompressiosukat tai hoitosukat tarjoavat voimakkaampaa painetta ja parantavat verenkiertoa erityisesti suonikohjujen ja turvotuksen hallinnassa. Termejä käytetään arkikielessä myös hieman sekaisin, joten valitse tukisukat oman käyttötarpeesi mukaan.
Meiltä saat halutessasi apua sopivan tuotteen valinnassa. Lisäksi löydät valikoimistamme kätevät apuvälineet kompressiosukkien ja tukisukkien pukemiseen. Opastamme tukisukkien oikean käytön ja pukemisen.
Lääkinnälliset tukisukat mittojen mukaan Hämeenlinnan myymälästämme
Lääkinnälliset tukisukat eli hoitosukat ovat tarkasti mittojen mukaan valittavat sukat, joissa on asteittain aleneva pohjelihaspumppua hyödyntävä hoitopaine. Hoitosukilla pyritään parantamaan alaraajojen laskimoveren paluuvirtausta ja ehkäisemään raajaturvotusta. Onnistunut hoitotulos edellyttää hoitosukkien päivittäistä käyttöä.
Teemme Hämeenlinnan myymälässämme jalkojen mittauksen ajanvarauksella. Mittaus vie aikaa noin 15 minuuttia ja se on paras suorittaa mahdollisimman aikaisin aamupäivällä, kun jalat eivät ole vielä merkittävästi turvonneet. Lisäksi teemme tarvittaessa mittauskotikäyntejä Hämeenlinnan kantakaupungin alueella.
Jalkojen mittaus lääkinnällisiä sukkia varten maksaa myymälässämme 20 € ja kotikäynti 40 €.
Varastostamme löytyy heti yleisimpiä malleja ja kokoja niin hoitosukista kuin tukisukista. Jos sopivia sukkia ei löydy heti varastosta, me tilaamme ne mittoihin. Yksilöllisesti mittojen mukaan valmistettujen sukkien tilaaminen onnistuu myös kauttamme.
Pikalinkit
Suosituimmat tuotteet

Tukisukat Venosan Silk Support pari
- Verollinen hinta
- 41,95€
- Veroton hinta
- 33,43€
- Veroton hinta
- 33,43€
- Verollinen hinta
- 41,95€
- Saatavuus
- Varastossa

Tukisukat Venosan Cotton Support pari
- Verollinen hinta
- 36,99€
- Veroton hinta
- 29,47€
- Veroton hinta
- 29,47€
- Verollinen hinta
- 36,99€
- Saatavuus
- Varastossa

Tukisukat Venosan Legline 20 AGH reisipituinen pari
- Verollinen hinta
- 46,99€
- Veroton hinta
- 37,44€
- Veroton hinta
- 37,44€
- Verollinen hinta
- 46,99€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan

Lääkinnälliset tukisukat Ofa Lastofa CCL2 AD umpikärki pari
- Verollinen hinta
- 65,55€
- Veroton hinta
- 52,23€
- Veroton hinta
- 52,23€
- Verollinen hinta
- 65,55€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan

Lääkinnälliset tukisukat Ofa Lastofa CCL1 AD umpikärki pari
- Verollinen hinta
- 68,29€
- Veroton hinta
- 54,41€
- Veroton hinta
- 54,41€
- Verollinen hinta
- 68,29€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan

Tukisukkahousut Venosan Legline 20 AT
- Verollinen hinta
- 50,25€
- Veroton hinta
- 40,04€
- Veroton hinta
- 40,04€
- Verollinen hinta
- 50,25€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan

Sukanvetolaite frotee
- Verollinen hinta
- 16,25€
- Veroton hinta
- 12,95€
- Veroton hinta
- 12,95€
- Verollinen hinta
- 16,25€
- Saatavuus
- Ei varastossa

Äitiyssukkahousut Venosan Legline 20
- Verollinen hinta
- 49,99€
- Veroton hinta
- 39,83€
- Veroton hinta
- 39,83€
- Verollinen hinta
- 49,99€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan

Lääkinnälliset tukisukat Ofa Lastofa CCL2 AGH wide avokärki pari
- Verollinen hinta
- 102,95€
- Veroton hinta
- 82,03€
- Veroton hinta
- 82,03€
- Verollinen hinta
- 102,95€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan

Tukisukat Venosan Legline 20 AD polvipituinen pari
- Verollinen hinta
- 25,15€
- Veroton hinta
- 20,04€
- Veroton hinta
- 20,04€
- Verollinen hinta
- 25,15€
- Saatavuus
- Varastossa
Suodata
- Arion (4)
- Ofa Bamberg (7)
- Sundo Homecare (1)
- Venosan (6)
- Extra Small (1)
- Small (5)
- Medium (5)
- Large (5)
- Extra Large (4)
- Polvipituinen (6)
- Reisipituinen (5)
- Sukkahousu (2)
- Läpikuultava (4)
- CCL1 (1)
- Umpikärkinen (4)
- Avokärkinen (3)
- Resorireunalla (3)
- Silikonireunalla (4)
- CCL2 (4)
- Saatavilla (18)
- Heti varastossa (18)

Tukisukat Venosan Silk Support pari
- Verollinen hinta
- 41,95€
- Veroton hinta
- 33,43€
- Veroton hinta
- 33,43€
- Verollinen hinta
- 41,95€
- Saatavuus
- Varastossa

Tukisukat Venosan Cotton Support pari
- Verollinen hinta
- 36,99€
- Veroton hinta
- 29,47€
- Veroton hinta
- 29,47€
- Verollinen hinta
- 36,99€
- Saatavuus
- Varastossa

Tukisukkahousut Venosan Legline 20 AT
- Verollinen hinta
- 50,25€
- Veroton hinta
- 40,04€
- Veroton hinta
- 40,04€
- Verollinen hinta
- 50,25€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan

Tukisukat Venosan Legline 20 AGH reisipituinen pari
- Verollinen hinta
- 46,99€
- Veroton hinta
- 37,44€
- Veroton hinta
- 37,44€
- Verollinen hinta
- 46,99€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan

Äitiyssukkahousut Venosan Legline 20
- Verollinen hinta
- 49,99€
- Veroton hinta
- 39,83€
- Veroton hinta
- 39,83€
- Verollinen hinta
- 49,99€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan

Tukisukat Venosan Legline 20 AD polvipituinen pari
- Verollinen hinta
- 25,15€
- Veroton hinta
- 20,04€
- Veroton hinta
- 20,04€
- Verollinen hinta
- 25,15€
- Saatavuus
- Varastossa

Thermoskin Plantar FXT kompressiosukka pari
- Verollinen hinta
- 28,09€
- Veroton hinta
- 22,38€
- Veroton hinta
- 22,38€
- Verollinen hinta
- 28,09€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan

Lääkinnälliset tukisukat Ofa Lastofa CCL1 AD umpikärki pari
- Verollinen hinta
- 68,29€
- Veroton hinta
- 54,41€
- Veroton hinta
- 54,41€
- Verollinen hinta
- 68,29€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan

Lääkinnälliset tukisukat Ofa Lastofa CCL2 AD umpikärki pari
- Verollinen hinta
- 65,55€
- Veroton hinta
- 52,23€
- Veroton hinta
- 52,23€
- Verollinen hinta
- 65,55€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan

Lääkinnälliset tukisukat Ofa Lastofa CCL2 AGH avokärki pari
- Verollinen hinta
- 102,95€
- Veroton hinta
- 82,03€
- Veroton hinta
- 82,03€
- Verollinen hinta
- 102,95€
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan
Näytetään tuotteet 1-10 / 19