Tietoa yrityksestä

DreamCare on inkontinenssituotteita, hoivatarvikkeita, hygieniatuotteita, hoitovaatteita, terveystuotteita, apuvälineitä sekä siivousalan tarvikkeita myyvä liike.

Myymme tuotteitamme verkkokauppamme ja Hämeenlinnan varastomyymälämme kautta. 
Asiakkaitamme ovat yksityishenkilöt, omaishoitajat, kotihoitopalvelut, hoivakodit, siivousyrittäjät, ravintolat, fysioterapeutit, hierojat, jalkahoitajat ja suuri joukko muiden alojen yrityksiä.

Yritysnimemme on SSN Trading Oy ja Y-tunnuksemme 3012123-3.

Tarinamme

Huomasimme 2010-luvun alussa, että inkontinenssisuojille ja muille hoivatarvikkeille ei ollut helppoa kuluttajille suunnattua ostokanavaa, joka olisi ollut samaan aikaan riittävän monipuolinen, edullinen ja olisi mahdollistanut tuotteiden tilaamisen asiakkaan yksityisyyttä kunnioittaen. 

Samaan aikaan alkoi käydä selväksi, että maamme väestörakenne tulee muuttumaan radikaalisti, mikä tulisi väistämättä johtamaan hoivatuotteiden kysynnän kasvuun. Digitalisaation myötä verkkokaupan todettiin myös kasvavan voimakkaasti. Verkkokaupan vahvuus on mahdollisuus tarjota asiakkaille erittäin laajaa tuotevalikoimaa pitäen samalla kustannukset alhaisina.

DreamCare aloitti toimintansa verkkokauppana vuonna 2012. Saimme nopeasti kanta-asiakkaita, jotka vaativat käyttämiltään tuotteilta enemmän, halusivat tuotteita, joita ei Suomessa vielä ollut saatavilla, tai halusivat ostaa inkontinenssisuojia tai muita terveystuotteita helposti ja huomaamattomasti.

Kyselytutkimusten mukaan vain noin 30-35 % virtsankarkailusta kärsivistä käyttävät inkontinenssisuojia, mikä aiheuttaa monia ongelmia kuten eristäytymistä, masennusta, hygieniaongelmia, itsetunto-ongelmia jne. Haluamme jakaa tietoa, tarjota monipuolisen tuotevalikoiman ja palvella asiakkaitamme yksilöllisesti, jotta kynnys aloittaa tuotteiden käyttö olisi mahdollisimman matala. Mahdollisuus ostaa tavarat neutraaleissa laatikoissa suoraan kotiin toimitettuna on monelle inkontinenssisuojien käyttöä harkitsevalle tärkeää.

Vuonna 2019 DreamCare avasi Hämeenlinnassa ovet asiakkailleen varastomyymälän muodossa. Toiminnan kasvettua vaihdoimme yhtiömuotoa toiminimestä osakeyhtiöksi ja muutimme keväällä 2021 uusiin tiloihin Hämeenlinnan Vanajantiellä. Valikoimamme on laajentunut viime vuosina merkittävästi, ja olemme tänä päivänä paljon muutakin kuin inkotuotteiden verkkokauppa.

Perusarvot

Asiakaslähtöisyys

  • Kuuntelemme asiakkaitamme ja pyrimme tarjoamaan jo olemassa olevia ratkaisuita sekä löytämään uusia keinoja ratkaista asiakkaidemme ongelmia.
  • Kehitämme toimintaamme asiakkaidemme toiveiden pohjalta. 
  • Valikoimassamme on johtavien valmistajien tuotteita, jotka vastaavat asiakkaidemme tarpeita.
  • Tarjoamme ratkaisuja, joilla saavutetaan toivottu hyöty pitkällä aikavälillä. 
  • Tarjoamme laajan valikoiman maksu- ja toimitustapoja, josta jokaiselle löytyy omaan tilanteeseen sopiva yhdistelmä.

Luottamus

  • Toimimme tietosuojaa ja yksityisyyttäsi kunnioittaen. Tietosuojalausekkeessa on avattuna tietojenkäsittelyperiaatteet.
  • Toimitamme tilaukset asiakkaan niin halutessa neutraaleissa paketeissa, joiden sisältö ei käy ilmi ulospäin.
  • Jokaiseen yhteydenottoon palataan viimeistään vuorokauden sisään.
  • Pyrimme toiminnassamme riittäviin varastoriittoihin.
  • Käsittelemme tilaukset ja mahdolliset ongelmatilanteet mahdollisimman nopeasti.

Jatkuvuus

  • Pyrimme sitouttamaan olemassa olevia asiakkaitamme hyvän palvelun ja toimivien ratkaisujen avulla.
  • Tarjoamme kanta-asiakkaillemme ostokertymään pohjautuvia alennuksia ja lähetämme uutiskirjeemme tilaajille ajankohtaista tietoa sekä rahanarvoisia etuja. 
  • Kehitämme valikoimaamme ja tietotaitoamme jatkuvasti.
  • Pidämme huolta jatkuvasta kehittämistyöstä ja pyrimme pitämään toiminnan kannattavana, jotta yritys voi kehittyä.
  • Kierrätämme kaikki jätteet asianmukaisesti ja kannustamme tuotevalintoihin, jotka pienentävät hiilijalanjälkeä pidemmällä aikavälillä.

    Ostoskorisi on tyhjä

    Toimitusehdot

    Viimeisin muutos 8.1.2023

    Tietosuoja

    Rekisteröityminen tälle sivustolle on ilmaista ja turvallista. Tietojasi ei anneta muille osapuolille ilman lupaasi. Sivustolla on SSL-sertifikaatti.

    Asiakas voi rekisteröityessään, oman tilinsä tiedoissa tai sivuston etusivulla liittyä uutiskirjeen tilaajaksi halutessaan. Uutiskirjeen tilaamisen pystyy koska tahansa peruuttamaan uutiskirjeen lopussa olevan linkin kautta.

    Sivustolla käytetään evästeitä, joista osa on välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Suurin osa eväisteistä liittyy kuitenkin kävijäseurantaan ja markkinointiin. Käytämme evästebanneria, jonka avulla käyttäjä pystyy sallimaan ja kieltämään evästeitä tyypeittäin.

    Lisätietoja tietosuojaselosteessa

    Sopimuksen muodostuminen

    Pidätämme oikeuden perua tilauksesi koska tahansa. Välillämme ei ole sopimusta ennen kuin tilaus on lähetetty. Sopimus muodostuu, kun tilaus on käsitelty ja siirtynyt logistiikan kuljetettavaksi.

    Vastuuvapautuslauseke

    SSN Trading Oy ei ole vastuussa mahdollisista häiriöistä verkkosivustossa tai maksuvälittäjien palveluissa.

    SSN Trading Oy ei ole vastuussa tuotteiden saatavuusongelmista, tuotemuutoksista tai toimittajien toimituspuutteista.

    SSN Trading Oy ei ole vastuussa toimitusviivästyksistä, jotka johtuvat kuljetusyritysten ongelmista tai niiden tekemistä virheistä.

    Toimitustapa, -aika ja -kustannukset

    Tietoa toimitustavoista

    Tuotteet toimitetaan pahvilaatikoissa tai postituspusseissa. Pakettikortteihin merkitään lähettäjäksi yritysnimemme SSN Trading Oy

    Luontoa ja kustannuksia säästääksemme hyödynnämme tuotteiden tehdaslaatikoita ja käytämme laatikoita mahdollisuuksien mukaan uudelleen. Laatikoissa voi esiintyä tuotenimiä tai tuotemerkkejä. Jos asiakas haluaa tuotteet toimitettavan neutraalissa kuljetuspakkauksessa, niin asiakas voi lisätä neutraali toimitus -palvelun kassalla ostoskoriin. Neutraali toimitus on maksullinen lisäpalvelu.

    Tilaukset käsitellään kahden arkipäivän kuluessa tilauksen saapumisesta, kun kaikki tuotteet löytyvät omasta varastosta. Muussa tapauksessa tilaus toimitetaan, kun kaikki tuotteet ovat saatavilla. Asiakkaalla on kuitenkin mahdollisuus lisämaksua vastaan saada heti varastosta löytyvät erillistoimituksena ja puuttuvat jälkitoimitettuna niiden saavuttua varastoon. 

    Kaikki kerätyt tilaukset tarkistaa kaksi eri henkilöä ennen lähetyksen luovutusta kuljetusyhtiölle. Käsittelystä lähetetään asiakkaalle sähköpostilla ilmoitus ja käsittelyä seuraa paketin siirtäminen kuljetukseen valitulla toimitustavalla. Ilmoitus käsittelystä ei ole vielä merkki siitä, että paketti olisi lähtenyt varastoltamme. 

    Emme ota vastaan pyyntöjä tilauksen nopeammasta käsittelystä, koska toimintamme on tarkkaan aikataulutettua ja haluamme palvella asiakkaitamme tasapuolisesti, eli käsittelemme tilaukset saapumisjärjestyksessä. Emme myöskään ole vastuussa käsittelyajan venymisestä esimerkiksi yrittäjien sairastumisen tai käsittelyruuhkan vuoksi.

    Lähetykset noudetaan varastoltamme arkena klo 12-16, minkä jälkeen ne kuljetetaan terminaaleihin ja skannataan kuljetusyhtiön järjestelmään ensimmäisen käsittelyn yhteydessä. Tämä tapahtuu tyypillisesti lähetyspäivää seuraavana aamuyönä. Tästä syystä lähetykset eivät heti näy kuljetusyhtiöiden järjestelmissä.

    Kokonaistoimitusaika on 1-5 arkipäivää toimitustavasta riippuen. Ilmoitamme sinulle mahdollisista tiedossamme olevista logistiikkakumppaniemme viiveistä, mikäli sellaisia ilmaantuu. Ilmoitamme tilaajalle, jos tuotteiden saatavuudessa on ongelmia ja toimitusaika venyy yli ilmoitetun.

    Tehdyn tilauksen voi myös noutaa varastomyymälästämme sen aukioloaikoina tai erikseen sovittuna aikana, kun toimitustavaksi on valittu nouto.

    Maksutavat ja maksutapakustannukset

    Tietoa maksutavoista

    Hyväksymällä nämä toimitusehdot hyväksyt myös ylläolevan linkin takaa löytyvät tilauksen maksuun käytetyn maksutapavaihtoehdon erityspiirteet.

    Ilmaiset maksutavat verkkokaupassamme ovat Paytrail ja tilisiirto.

    Postiennakko ja lasku ovat maksullisia maksutapoja.

    Varastomyymälässä voi maksaa käteisellä, kortilla tai DreamCare-lahjakortilla.

    DreamCare-lahjakortteja voi ostaa verkkokaupasta tai Hämeenlinnan varastomyymälästä ja kortit ovat voimassa 12 kk ostopäivästä. Etämyyntisäännöksen mukaan verkosta ostetun lahjakortin voi palauttaa 14 vuorokauden kuluessa tilauspäivästä. Palautusoikeus ei koske myymälästämme tai myyntiedustajiltamme ostettuja lahjakortteja. Lahjakortteja voi ostaa vain manner-Suomeen sijoittunut henkilö tai yritys.

    Tuotteiden hinnat ja kuvaukset

    Tällä verkkosivustolla esitetyt hinnat ovat voimassaolevat hinnat. Emme ota vastuuta muualla mahdollisesti ilmoitetuista vääristä hintatiedoista. Pidätämme oikeuden hinnan muutoksiin.

    Tuotteet tai pakkaukset voivat olla hieman erilaisia verrattuna tuotekuvauksiimme.

    Pidätämme oikeuden korjata hintaa tilauksen jälkeen, mikäli hinnoittelussa on tapahtunut selkeästi virhe ja hintaa voidaan pitää poikkeuksellisen alhaisena yleiseen hintatasoon nähden.

    Kaikkiin hintoihin sisältyy arvonlisävero 24 %. Jos asiakas on kirjautunut sisään asiakastiedoilla, jotka viittaavat EU:n ulkopuolelle (Ahvenanmaa), niin hinnat näytetään verottomina.

    Peruutukset, palautukset ja vaihdot

    Tietoa palautuksista

    Hyväksymällä nämä käyttöehdot hyväksyt myös ylläolevan linkin takaa löytyvät palautusohjeet ja palautukseen liittyvät rajoitukset.

    Voit peruuttaa koko tilauksesi tai palauttaa yksittäisiä tuotteita 14 päivän kuluessa siitä, kun olet vastaanottanut tilauksen viimeisenkin tuotteen. Tuotteiden palauttaminen on asiakkaalle ilmaista. 14 päivän jälkeen palautuneita tuotteita ei hyvitetä ja asiakkaalta veloitetaan virheellisestä palautuksesta meille aiheutuvat kuljetuskustannukset á 8 euroa.

    Vaadimme, että ilmoitat meille peruutuksesta, palautuksesta tai vaihdosta soittamallasähköpostitse tai sivun oikean alalaidan chatin kautta.

    Mikäli toimitus palautuu meille noutamattomana, niin kyseessä ei ole asiakaspalautus eikä tilauksen peruutus. Vähennämme näissä tapauksissa asiakkaalle palautettavasta summasta paketin palautumisesta syntyneet kuljetuskustannukset á 8 euroa. Voimme lähettää toimituksen asiakkaalle uudelleen asiakkaan niin halutessa, mutta veloitamme tällöin sekä palautumisesta että uudelleenlähetyksestä syntyvät kulut. Mahdolliset pakettien uudelleenohjaukset, esim. toiseen pakettiautomaattiin, eivät ole peruste paketin noutamatta jättämiselle, eli myös näissä tapauksissa veloitamme syntyneet palautuskulut.

    Jos asiakas tilaa tuotteita määräalennukseen oikeuttavan määrän, mutta palauttaa osan tuotteista niin, että asiakkaan haltuun jäävien tuotteiden määrä jää alle määräalennusrajan, niin määräalennus ei enää päde. Tällön hyvitystä laskettaessa asiakkaalle jäävien tuotteiden hinta nousee, jolloin hyvitys vastaavasti pienenee.

    Jos asiakas on alunperin saanut ilmaisen toimituksen yli 125 euron ostoskorille, mutta palauttaakin osan tuotteista, jolloin tilauksen arvo jää palautuksen seurauksena alle 125 euron, niin tilaukseen lisätään toimituskulut. Tällöin toimituskulut vähennetään asiakkaalle palautuvasta hyvityksestä.

    Noutamattomasta postiennakkopaketista seuraa välittömästi pysyvä postiennakkokielto.

    Vialliset tuotteet ja laatupoikkeamat

    Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

    Mahdollisen laatuongelman tapauksessa asiakkaan tulee ilmoittaa laatuongelmasta viipymättä asiakaspalveluumme, kuvailla ongelma tarkasti valokuvien kera ja pyydettäessä palauttaa tuotteet lähettäjälle.

    Mahdollista vikaa tai puutetta tuotteessa ei tule korjata itse eikä tuotteita saa muokata millään tavalla.