Yrityskuvaus

DreamCare on inkontinenssituotteita, hoivatarvikkeita, hygieniatuotteita, hoitovaatteita, sairaanhoito- ja ensiaputarvikkeita sekä apuvälineitä myyvä yritys. Myymme tuotteitamme verkkokauppamme ja varastomyymälämme kautta.

Asiakkaitamme ovat mm. itsenäiset seniorit, inkontinenssituotteita tarvitsevat henkilöt, omaishoitajat ja hoivakodeissa työskentelevät hoitajat. Myös monen eri alan yritykset hyödyntävät valikoimaamme omassa toiminnassaan.

Tuotteet on jaettu kuuteen eri kategoriaan inkontinenssi, hygienia, arjen apuvälineet, sairaanhoito ja ensiapu, suojaus ja hoitovaatteet.

Toiminimemme on SSN Trading Oy ja Y-tunnus 3012123-3.

Tarinamme

Huomasimme 2010-luvun alussa, että inkontinenssisuojille ja muille hoivatarvikkeille ei ollut helppoa kuluttajille suunnattua ostokanavaa, joka olisi ollut samaan aikaan riittävän monipuolinen, edullinen ja olisi mahdollistanut tuotteiden tilaamisen asiakkaan yksityisyyttä kunnioittaen. Ulkomailla toimi tällaisia yrityksiä jo useassa maassa. 

Samaan aikaan alkoi käydä selväksi, että maamme väestörakenne tulee muuttumaan radikaalisti, mikä tulisi väistämättä johtamaan hoivatuotteiden kysynnän kasvuun. Digitalisaation myötä verkkokaupan todettiin myös kasvavan voimakkaasti. Verkkokaupan vahvuus on mahdollisuus tarjota asiakkaille erittäin laajaa tuotevalikoimaa pitäen samalla kustannukset alhaisina.

DreamCare aloitti toimintansa verkkokauppana vuonna 2012. Aloitimme toiminnan myymällä pientä valikoimaa aikuisten inkontinenssisuojia, vuoteensuojia ja muovihousuja. Otimme esikuviksemme  ja toimittajiksemme tunnettuja ulkomaisia inkotukkureita ja inkontinenssituotteiden valmistajia.

Saimme nopeasti kanta-asiakkaita, jotka vaativat käyttämiltään tuotteilta enemmän, halusivat erikoisempia tuotteita kuin Suomesta oli saatavilla tai halusivat ostaa inkontinenssisuojia helposti ja huomaamattomasti.

Kyselytutkimusten mukaan vain noin 30-35% virtsankarkailusta kärsivistä käyttävät inkontinenssisuojia, mikä aiheuttaa monia ongelmia kuten eristäytymistä, masennusta, hygieniaongelmia, itsetunto-ongelmia jne. Haluamme jakaa tietoa ja tarjota monipuolisen tuotevalikoiman ja palvella asiakkaitamme yksilöllisesti, jotta kynnys aloittaa tuotteiden käyttö olisi mahdollisimman matala. Tuotenäytteiden myynti tuo sekä uusille että jo pidempään tuotteita käyttäneille mahdollisuuden kokeilla uusia vaihtoehtoja ja etsiä parempia tai edullisempia vaihtoehtoja.

Mahdollisuus ostaa tavarat neutraaleissa laatikoissa suoraan kotiin toimitettuna, ilman että tarvitsee punastella paikallisen kaupan kassalla, on monelle inkontinenssisuojien käyttöä harkitsevalle tärkeää. 
Olemme halunneet tuoda valikoimaan myös muita tuotteita kuten ihonhoitotuotteita, peseytymistuotteita ja varmuusalushousuja, joista on inkontinenssista kärsiville lisähyötyä.

Meillä on omakohtaista kokemusta inkontinenssisuojista, ja lisäksi vuosien varrella olemme saaneet arvokasta kokemusta ja näkemystä myös lähipiiriltämme ja asiakkailtamme. Voimme sanoa tietävämme paljon inkontinenssista ja siihen liittyvistä asioista. Olemme olleet onnekkaita, että olemme saaneet ympärillemme uskollisia asiakkaita, luotettavia toimittajia ja erittäin kannustavan lähipiirin.

Valikoimaa on laajennettu vuodesta 2015 asti voimakkaasti myös muilla hoiva-alan tuoteryhmillä. Hoitovaatteiden myynti käynnistettiin vuonna 2015 ja ne saavuttivat suuren suosion erityisesti hoivakodeissa. Apuvälineitä ryhdyimme myymään vuonna 2017 ja vuonna 2018 valikoimaan otettiin perussairaanhoidon tarvikkeet. Näitä tuoteryhmiä pyrimme kehittämään asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden pohjalta.

Vuonna 2019 DreamCare avasi Hämeenlinnassa ovet asiakkailleen varastomyymälän muodossa muutamana päivänä viikossa. Toiminnan kasvettua merkittävästi vaihdoimme lisäksi yhtiömuotoa toiminimestä osakeyhtiöksi, jolloin mukaan toimintaan liittyi myös uusia henkilöitä. Samalla yritykseen tuli myös uutta osaamista ja tietotaitoa, minkä uskomme vievän meidät turvallisesti myös uusille vesille. Siirsimme myös erikoisvaippojen myynnin uuteen verkkokauppaan, joka palvelee niiden kohderyhmää entistä paremmin.

Kiitos asiakkaidemme, saamme olla helpottamassa ihmisten arkea tämän päivän Suomessa. Uskomme, että yhteistyössä on voimaa, että elämänlaatua on mahdollista parantaa konkreettisilla teoilla ja oikeanlaisilla tuotteilla ja että tulevatkin haasteet voitetaan yhdessä. Ensi vuonna varastomyymälä tulee olemaan auki viitenä päivänä viikossa ja tulemme panostamaan entistä enemmän siihen, että ihmiset löytävät palvelumme.

Perusarvot

Asiakaslähtöisyys

  • Kuuntelemme asiakkaitamme ja pyrimme tarjoamaan jo olemassa olevia ratkaisuita sekä löytämään uusia keinoja ratkaista asiakkaidemme ongelmia.
  • Kehitämme toimintaamme asiakkaidemme toiveiden pohjalta. 
  • Valikoimassamme on johtavien valmistajien tuotteita, jotka vastaavat asiakkaidemme tarpeita.
  • Tarjoamme ratkaisuja, joilla saavutetaan toivottu hyöty pitkällä aikavälillä. 
  • Tarjoamme laajan valikoiman maksu- ja toimitustapoja, josta jokaiselle löytyy omaan tilanteeseen sopiva yhdistelmä.

Luottamus

  • Toimimme tietosuojaa ja yksityisyyttäsi kunnioittaen. Tietosuojalausekkeessa on avattuna tietojenkäsittelyperiaatteet.
  • Toimitamme kaikki tilaukset neutraaleissa paketeissa, joiden sisältö ei käy ilmi ulospäin.
  • Jokaiseen yhteydenottoon palataan viimeistään vuorokauden sisään.
  • Pyrimme toiminnassamme riittäviin varastoriittoihin, jotta voimme palvella asiakkaitamme oikeaan aikaan.
  • Käsittelemme tilaukset ja mahdolliset ongelmatilanteet mahdollisimman nopeasti.

Jatkuvuus

  • Pyrimme sitouttamaan olemassa olevia asiakkaitamme hyvän palvelun ja toimivien ratkaisuiden avulla.
  • Teemme vakioasiakkaillemme henkilökohtaisia tarjouksia ja tarjoamme uutiskirjeemme tilaajille rahanarvoisia etuja. 
  • Kehitämme valikoimaamme ja tietotaitoamme hoiva-alan ja tuotteiden kehittyessä.
  • Pidämme huolta jatkuvasta kasvusta ja kehittämistyöstä.
  • Kierrätämme kaikki jätteet asianmukaisesti ja kannustamme tuotevalintoihin, jotka pienentävät hiilijalanjälkeä pidemmällä aikavälillä.
    Ostoskorisi on tyhjä

    Toimitusehdot

    Viimeisin muutos 27.11.2019

    Tietosuoja

    Rekisteröityminen tälle sivustolle on ilmaista ja turvallista. Tietojasi ei anneta muille osapuolille ilman lupaasi. Sivustolla on SSL-sertifikaatti.

    Asiakas voi rekisteröityessään, oman tilinsä tiedoissa tai sivuston etusivulla liittyä uutiskirjeen tilaajaksi niin halutessaan. Uutiskirjeen tilaamisen pystyy koska tahansa peruuttamaan uutiskirjeen lopussa olevan linkin kautta.

    Lisätietoja tietosuojaselosteessa

    Sopimuksen muodostuminen

    Pidätämme oikeuden perua tilauksesi koska tahansa. Välillämme ei ole sopimusta ennen kuin tilaus on lähetetty. Sopimus muodostuu, kun tilaus on käsitelty ja siirtynyt logistiikan kuljetettavaksi.

    Vastuuvapautuslauseke

    SSN Trading Oy ei ole vastuussa vammoista, joita tällä sivustolla myytävien tuotteiden väärä käyttö voi aiheuttaa tai jotka syntyvät käytettäessä SSN Trading Oy:n myymiä tuotteita. Ennen 1.8.2019 sama vastuuvapautus on koskenut toiminimeä STP Trading.

    SSN Trading Oy ei ole vastuussa mahdollisista häiriöistä verkkosivustossa tai maksuvälittäjien palveluissa.

    SSN Trading Oy ei ole vastuussa tuotteiden saatavuusongelmista, tuotemuutoksista tai toimittajien toimituspuutteista.

    SSN Trading Oy ei ole vastuussa toimitusviivästyksistä, jotka johtuvat kuljetusyritysten ongelmista tai heidän tekemistään virheistä.

    Toimitustapa, -aika ja -kustannukset

    Tietoa toimitustavoista

    Tuotteet toimitetaan neutraaleissa pahvilaatikoissa tai postituspusseissa. Pakettikortteihin merkitään lähettäjäksi yritysnimemme SSN Trading Oy

    Lähetykset käsitellään tilauspäivänä tai tilausta seuraavana arkipäivänä niiltä osin, kun tuotteet löytyvät varastosta. Käsittelystä lähetetään asiakkaalle sähköpostilla ilmoitus ja käsittelyä seuraa paketin siirtäminen kuljetukseen valitulla toimitustavalla. Ilmoitus käsittelystä ei ole vielä merkki siitä, että paketti olisi lähtenyt varastoltamme. 

    Emme ota vastaan pyyntöjä tilauksen nopeammasta käsittelystä, koska toimintamme on tarkkaan aikataulutettua ja haluamme palvella asiakkaitamme tasapuolisesti, eli käsittelemme tilaukset saapumisjärjestyksessä. Emme myöskään ole vastuussa käsittelyajan venymisestä esimerkiksi yrittäjien sairastumisen tai käsittelyruuhkan vuoksi.

    Postin lähetykset lähtevät varastoltamme arkiaamuisin klo 9 ja tulevat näkyviin Postin seurantaan noutopäivää seuraavana yönä. Schenkerin lähetykset noudetaan meiltä MA,KE ja PE iltapäivisin. Matkahuollon lähetykset viemme kuljetettaviksi käsittelypäivänä tai sitä seuraavana arkipäivänä.

    Kokonaistoimitusaika on 1-5 arkipäivää toimitustavasta riippuen. Ilmoitamme sinulle mahdollisista tiedossamme olevista logistiikkakumppaniemme viiveistä, mikäli sellaisia ilmaantuu.

    Mikäli tuotteita tilataan yli varastosaldon, niin lähetämme puuttuvat tuotteet jälkitoimituksena ilman lisäkuluja. Ilmoitamme tilaajalle, jos tuotteiden saatavuudessa on ongelmia ja toimitusaika venyy yli ilmoitetun.

    Tehdyn tilauksen voi myös noutaa varastomyymälästämme sen aukioloaikoina tai erikseen sovittuna aikana, kun toimitustavaksi on valittu nouto.

    Maksutavat ja maksutapakustannukset

    Tietoa maksutavoista

    Hyväksymällä nämä toimitusehdot hyväksyt myös ylläolevan linkin takaa löytyvät tilauksen maksuun käytetyn maksutapavaihtoehdon erityspiirteet.

    Ilmaiset maksutavat verkkokaupassamme ovat Checkout, PayPal ja tilisiirto.

    Postiennakko ja lasku ovat maksullisia maksutapoja.

    Varastomyymälässä voi maksaa käteisellä tai kortilla.

    Tuotteiden hinnat ja kuvaukset

    Tällä verkkosivustolla esitetyt hinnat ovat voimassaolevat hinnat. Emme ota vastuuta muualla mahdollisesti ilmoitetuista vääristä hintatiedoista. Pidätämme oikeuden hinnan muutoksiin.

    Tuotteet tai pakkaukset voivat olla hieman erilaisia verrattuna tuotekuvauksiimme.

    Pidätämme oikeuden korjata hintaa tilauksen jälkeen, mikäli hinnoittelussa on tapahtunut selkeästi virhe ja hintaa voidaan pitää poikkeuksellisen alhaisena yleiseen hintatasoon nähden.

    Kaikkiin hintoihin sisältyy arvonlisävero 24 %. Jos asiakas on kirjautunut sisään asiakastiedoilla, jotka viittaavat EU:n ulkopuolelle (Ahvenanmaa), niin hinnat näytetään verottomina.

    Peruutukset, palautukset ja vaihdot

    Tietoa palautuksista

    Hyväksymällä nämä käyttöehdot hyväksyt myös ylläolevan linkin takaa löytyvät palautusohjeet ja palautukseen liittyvät rajoitukset.

    Voit peruuttaa koko tilauksesi tai palauttaa yksittäisiä tuotteita 14 päivän kuluessa siitä, kun olet vastaanottanut tilauksen viimeisenkin tuotteen. Tuotteiden palauttaminen on asiakkaalle ilmaista. 14 päivän jälkeen palautuneita tuotteita ei hyvitetä ja asiakkaalta veloitetaan virheellisestä palautuksesta meille aiheutuvat kuljetuskustannukset á 7 euroa.

    Vaadimme, että ilmoitat meille peruutuksesta, palautuksesta tai vaihdosta joko tilauksen mukana tulevalla lomakkeella, sähköpostitse tai sivun oikean alalaidan chatin kautta.

    Mikäli toimitus palautuu meille noutamattomana, niin kyseessä ei ole asiakaspalautus eikä tilauksen peruutus. Vähennämme näissä tapauksissa asiakkaalle palautettavasta summasta paketin palautumisesta syntyneet kuljetuskustannukset á 7 euroa. Voimme lähettää toimituksen asiakkaalle uudelleen asiakkaan niin halutessa, mutta veloitamme tällöin sekä palautumisesta että uudelleenlähetyksestä syntyvät kulut. Postin tai Matkahuollon mahdolliset pakettien uudelleenohjaukset, esim. toiseen pakettiautomaattiin, eivät ole peruste paketin noutamatta jättämiselle, eli myös näissä tapauksissa veloitamme syntyneet palautuskulut.

    Noutamattomasta postiennakkopaketista seuraa välittömästi pysyvä postiennakkokielto.

    Vialliset tuotteet ja laatupoikkeamat

    Jos tuotteet ovat vahingoittuneet kuljetuksessa, niin ota yhteyttä asiakaspalveluun.

    Tuotteillamme ei ole takuuta ellei tuotesivulla ole siitä erikseen mainittu. Noudatamme kuitenkin hyvää kaupankäyntitapaa, eli pyrimme löytämään kompromissin tilanteessa, jossa tuotteessa on ollut selkeä laatuvirhe, joka tulee ilmi pian kaupan jälkeen.

    Mahdollisen laatuongelman tapauksessa asiakkaan tulee ilmoittaa laatuongelmasta viipymättä asiakaspalveluumme ja kuvailla ongelma tarkasti valokuvien kera. Tämän lisäksi kaikki vialliset käyttämättömät tuotteet tulee palauttaa välittämästi jatkotutkimuksia varten.

    Mikäli todisteita laatuongelmasta ei esitetä ja tuotteita ei palauteta, niin kieltäydymme hyvittämästä tuotteita.